Näytetään tekstit, joissa on tunniste grillaussää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste grillaussää. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Springbreak!

Ensiksi, niinkuin jokaisen itseään kunnioittavan blogin täytyy tehdä, on pahoiteltava sitä,  etten ole ehtinyt päivittää pitkiin aikoihin,

Paljon on ehtinyt tapahtua, mutta kirjoitan nyt ensimmäisenä sen, mikä on päällimmäisenä mielessä eli SPRINGBREAK!

Me (internationaalit) varattiin asunto Sunny Islesistä, Miamista, viikoksi. Ja lämpöseen lähdettiin viime viikon lauantaina. Aluksi meidän piti ajaa Lock Havenista Philadelphiaan, josta meidän kone kuljetti meidät Floridaan.
Ajettettiin se neljän tunnin matka puoleksi, minä ja Anissa. Ja voi luoja että mä pelkäsin ajaa Phillyssä! Saakeli, kun viisi autoa vierekkäin ja rajoitus on 120 km/h.  Ja tässä rytäkässä sun pitää vielä tietää mitä kaistaa mennä, koska se saattaa yhtä äkkiä kääntyä vasemmalle ja sun pitääs mennä suoraan. Pieniä sydämentykytyksiä lukuunottamatta (ja muiden autoilijoiden hermostuneita torven tööttäyksistä huomiotta) matka meni hyvin. Oon kyllä ylpeä ittestäni, koska meitsi ajoi suurkaupungissa kello viiden ruuhkassa, ilman kolareita :)!
Nyt kyllä pystyn ajamaan Helsingissä ihan kepeesti.

Miami.. Ai että! Kuuma oli kun pätsi kun sinne päästiin ja satoi vasta viimeisenä päivänä!
Ekana päivänä mentiin Walmartiin ostamaan meille ruuat ja juomat viikoksi. Se oli aika raskasta heilua Walmartissa ja pohtia kuuden neitosen (plus miesvahvistus Frank) ruokatottumuksia.
Toisena päivä päätin sitten ruskettaa itteeni ihan olan takaa. Kirjaimellisesti. Minähän olin huolimaton ja en muistanut että Floridan aurinko on vähän eri asia kuin Suomen aurinko. Ja mitäpä muutakaan kuin meitsi paloi aivan järkyttävän pahasti. En pystynyt nukkumaan rinnalla tai selällä kahteen päivään ja tällä hetkellä iho kuoriutuu mukavasti pois.
Mietin tässä, että uskon nyt mistä Zombit on alunperin keksitty: joku random valkoinen hiippari on palanu ihan todella pahasti ja sitten sen iho on lähteny kuoriutumaan poikkee ja jengi on pelästynyt sitä. 
Kolmantena päivänä (hän ei levännyt) vaan lähdettiin baariin! Oltiin aika hyvissä meiningeissä ja ihana baarimikkokin tarjosi meille shotteja omasta takaa! :)
Käveltiin pörröisen onnellisena baarista kotiin. 
Neljäntenä päivänä saapui Korealaiset. Niiden ei ollut alunperin tarkoitus tulla meidän kanssa samaan asuntoon (6 hengen asunto ja siellä 12) mutta heidän hotsku oli vähän epämääräisellä alueella ja turvaton, joten sopu sijaa antaa ja siskonpedissä nukuttiin loppuaika. 
Käytiin rantsulla ja vuokrattiin auto. Paljon helpompaa liikkua autolla, kuin venailla äkäisiä bussikuskeja. 

Huipuinta oli kun me päätettiin lähteä baariin neljästään (minä, Sean, Jeeong ja Mélani). Ajettiin sitten meidän ihanalla punaisella Chryslerillä kohti South Beachia, oikeen valmiina bilettämään. Ja mitä tapahtuu: YHTÄ ÄKKIÄ POLIISI VILIKUTTAA VALOJA. No, Sean, joka oli kuski ajaa sivuun ja mitä vielä: Ylinopeusakko
Ja Seanilla ei ollut ajokorttia mukana eikä muutakaan todistetta, siitä että se on oikeasti vuokra-auton omistaja, ja tietysti siitä tuli joku rikkomus myös.
KUKA AJAA ILMAN AJOKORTTIA?!?!? En tiedä.
Mutta se oli niin hassua, koska muutama Porche meni ohi paljon lujempaa, mutta tämä donitsia syövä, hyvin strereotyyppinen poliisisetä pysäytti meidät.
No mikä siinä. Sakko ylinopeudesta ja Sean joutuu menemään oikeuteen todistamaan sen että sillä on ajokortti yms. sekavaa. Melko eeppistä etten sanoisi: palkata juristi Miamin reissulla. :D
Päätettiin olla välittämättä tästä karman pistoksesta ja mentiin baariin.
 Joka oli varmaan koko Miamin kallein. En oo ikinä maksanu kahvikupillisesta Tequila Sunrisesta 20e. Ja tässä baarissa kaikilla oli menossa joku "never give up"-meininki: sitten vasta luovutetaan ku suomitar ja meksikotar yhdessä murisee... Mutta hauskaa oli bilettettiin aamuun asti ja ei menty edes nukkumaan, suoraan vaan auton penkille ja kohti Key Westiä. 

Seuraavana päivänä Key West. En ymmärrä miksei Sean heti aluksi kertonu tytöille mikä oli tilanne, mutta kivasti pojat skippas Key Westin reissun ja me likkojen kans ajettiin 4 tuntia Key Westiin, nähtiin auringonlasku aika makeelta paikalta ja ajettiin takaisin. 
Plikat oli aika vihaisia pojille, kun ne ei tullu (koska tämä Key West oli nimenomaan niiden haluama kohde käydä kahtomassa). Mutta luojan kiitos ne kertoi lopulta tytöille mikä oli tilanne. 
Lisämaksua tuli vielä siitä, koska pojat ei palauttanu autoa ajoissa, joten ne joutui maksamaan vielä yhden päivän lisää ja plus juristi ja ylinopeussakot ja muut. Totaali summa koko reissulle ko. Hepulla lähentelee mukavasti pilviä. 

Vikana päivänä meillä oli missio. Jokainen pullo täytyi tyhjentää ja pilalle menevä ruoka syödä pois ennen kuin me lähdetään, Meillähän oli lento 6 aamulla ja taksi tuli hakemaan puoli 4ltä. Mukavasti päätettiin ettei nukuta koko yönä ja alettiin pämppäämään kello viideltä iltapäivällä. Seuraavana päivänä ei ollut enää niin kivaa ja lentopelko oli aika eeppinen. Nukuin, mutta näin painajaisia koko matkan.

BTW, Ehdin esitellä mukavasti suomalaista listamusiikkia, ja suomalainen Nunnukalailaa soi nyt kaikkien internationaalien korvissa ikuisesti. Kuulemma erittäin tarttuva! :) Naurattaa kun jengi joka ei osaa suomee, laulaa ihan simona nunnukalailaa. :D

Mutta sepä oli siinä, nyt taas koulun penkille ja siitä sitten ettiäppäin. :P
Walmartin reissu epämääräisesti taxin takakontissa

ilmaisia shotteja!


HOla!

South Beach

Day at the beach







Missä palmupuut on puita vaan...

Asunnon olkkari

Maisema asunnolta

Maisema parvekkeelta
Meidän ranta <3
Minun autoni.
Luultavasti se hetki jolloin poltin itseni, Onneksi näytän onnelliselta.
Key Westin ihana auringonlasku
Key West
Haluan kameran!!!
Titanix
Zembalot
Key West
Koko kööri
Todiste siitä että oon ajanu autoa täällä!!

Iltakävelyllä





Blogger sekoili kuvien kanssa (en minä) joten ne on epämääräisesti.


















Vielä lisäbonuksena video baarista :)



lauantai 17. tammikuuta 2015

Barbecuing wheather

14.1.-15.1.
No niin. Elikkä istuskelin keskiviikkona eräässä kahvilassa Upper Townissa, jossa oli wifi (luojalle kiitos ilmaisesta wifistä) ja siinä paikassa oli semmioista frendien tunnelmaa. JA ISOJA KAHVEJA. Olin niin iloinen ku tilasin large cup of coffee, niin se oli oikeasti ISO. 

Hassu sattuma siinä istuskellessani oli semmoinen mies, joka ensin vähä aikaa tuijotteli meikäläistä (meikäläisen kapsäkkejä) ja lopulta tuli kysymään että oonko VENÄJÄLTÄ :D. Hehe, ei ihan. Kuulemma näytän siltä, hän itse oli Britanniasta. Ei ollu kyllä eka kerta kun meitsiä luullaan venäläiseksi. Hämmentävää...

Tää kaupunki on kyllä ihana. Kun käppäilin noiden laukkujeni kanssa sinne kahvilaan, jonne hotellin respan täti mut neuvoi, niin joku mies pysäytti ja kysy "are you heading home, do you need a ride?" Ja enhän mä sillä hetkellä tarvinnu, mutta suloista kysyä. :)
Muutenkin hassu kaupunki tämä, koska jos Suomessa kävelee kadulla, sä katsot maahan ja toivot ettei kukaan katso sua silmiin, mutta täällä on epäkohteliasta olla sanomatta "moi" täysin randomille ihmiselle. Mä tykkään siitä, koska tykkään ihmisistä, niin se jotenkin heti sopi muhun suuhun: tuntemattomien moikkailu ja niiden kuulumisten kysely ihan ilman mitään takaa-ajatuksia. 

Hassua on muuten se että sää täällä on niinku Suomen kevät! Sillai -2 ja -5 ja arska paistaa (okei, on aika kylmä tuuli ja näin), mutta nää tyypit on aevan kylymissään ja hyvä ettei pistä semmosta takkia päälle, mikä meillä on -30 pakkasessa :D. Naurattaa, kun kaikki aina motkottaa säästä ja sitten ne kattoo meikää ja "you are probably use to this".  Mietin aina että Suomessa aloitettaisiin terassikausi ja grillattais. Ollaan kyllä vähän niinku kanadalaiset konsanaan :D. 
Ihmiset on kyllä täällä ihania, en vaan pääse tästä yli. Kun pääsin tänne koululle ja majoittauduin, mua ensimmäisenä tuli vastaan hirvee lauma ihmisiä, jotka kaikki tuli halaamaan ja olivat "jee, Finland arrived". Tuli niin mukava fiilis. Meillä oli sitten vielä myöhäinen päivällinen siinä (joka oli subwayta, amerikkalaiset ja niiden sapuskat my god) ja tutustuttiin. Meitä on neljätoista vaihtaria: Etelä-Koreasta(suurin osa), Britanniasta, Ranskasta, Kiinasta, Trinidadista, Keniasta jaaaaa... Hmmm.. Olikohan vielä muualta. Marokosta tulee vielä yksi tyttö :)!  Mutta siis oon ainut finski täällä joten EI SITTE YHTÄÄN SUOMEN PUHUMISTA täällä :D

Täältä sai kaikenmooset tervetuliaspaketit: oli shampoosta karvanajovehkeeseen ja lakanoihin ja muuhun mukavaan. Ja muutenkin näiden tervetuliasorientaatiot on ollu hyviä, okei, näin suomalaisena voin sanoa että joskus tuntuu, että pidetään ihan uunona (ja se vähän ärsyttää), koska kaikki selitetään rautalangasta, mutta kun oikein ajattelee niin se on ihan hyvä homma. Koska kaikki ei ihan niin hyvin ymmärrä englantia kuin meikäläiset.

Mulle kävi muuten hyvin kun jäin jo kerran ulos tämän ensimmäisen päivän aikana, koska mulla ei ollu semmoista ID-korttia vielä tehtynä. Sillä siis pääsee näihin rakennuksiin sisään, muuten et pääse millään. Siinä minä sitten rynkytin ovea ja mietin vaan että tää on joku jumalallinen merkki mulle. Onneksi en ehtiny olla siinä kuin sen 10 minuuttia ja sitten jo John (kansainvälisyys kordinaattori) tuli avaamaan. 

Mutta täällä ollaan orientoiduttu ja tehty paperisotaa ja tutustuttu. Ja syöty. Ihan hirveesti syöty. Söin ekan kerran KFC:tä ja Dominosia. Turvottaa niin uskomattoman paljon. :D Ja SMORES! Helkkari, ne on oikeesti joku paholaisen keksintö: vaahtokarkki, suklaa ja keksi. Herrasiunaa ja varjele meikäläistä! Minäki tämmönen herkkuperse, niin mikähän jytky siitä tulee :Dd

Ps. Kehoitan kaikkia tekemään Averko-tehtävät ennen kuin lähdet mihinkään, lomille tai maailmalle.  Ettei tarvi niitä sitten yömyöhään jetlagissa väkertää, niin että nukahtelee välissä. 
---
Okay. So I went to this coffee shop called 209 Avenue and had a really god cup of coffee. And the cup, you can not even say it was a cup, it was like gigantic! :D I was so happy about it. 
There in the coffee shop there was this man who stared me a while, and then he came up to me and asked "Are you from Russia?" I was like "No, Finland" and then he told me that he was from Britain and we had a really nice conversation there. Funny how people always think of me as a russian person. That was not the first time this has happened. :D

This town is really great: when I was heading to the coffee shop some random guy just asked me that do I need a lift and because I was close to the coffee shop I said no, but really that was a nice gesture.

And really that is not the only thing why this town is so cute. Usually in Finland when you walk in a street you just watch the ground and hope that nobody looks at you, but here it is actually rude not to say hi and ask how they are  and from a random person.

The weather. It is like Finnish spring. It is about -2c to -5c and people here are freezing. It is so funny and cute when they complain about the weather and then they look at me and say "You are probably used to this". And yea, got to admit, it is like a barbecuing weather. 

And when I came to the campus, the people were so welcoming and they were so happy and kept saying things like "Yay! Finland". I was so overwhelmed. We had a late dinner here (which was subway, seriously, Americans and their food) and we get to know each other. 

We have students from South-Korea (most of them :D), Kenia, Britain, France, Trinidad, and Marocco. But I am the only Finn, so no Finnish here then :D YAY HURRAY AND WIPPII!

And we got our welcoming packages, they were lots of stuff like from a shampoo to razor and sheets and everything. And these orientations has been really good, even though I sometimes feel like EVERYTHING is explained, like you are speaking with a dumb person. But that is only me, I think. And my Finnish attitude. 

And I lock myself out for the first time already. I didn´t have my ID card with me and then I bang the door like for about 10 minutes and then John arrived and opened the door. All I was thinking at that time was that if I am waiting for a sign this is it. 

But well.. We have been doing lots of stuff: orientations and get to know all the international students. And eat. We have been eating a lot. First it was KFC and then Dominos. And in the evening SMORES, which are I think a devils invention. God, protect me, because I love sweets so I think this place will get to me and when I fly home, I have to buy two seating tickets. ;)
PS. I suggesed all people to do their homework and nasty web courses before they go anywhere. Because it is quite nasty to do your homework 2 am and with a huge jetlag. 

COFFEE

209 Avenue--- the coffee place to be. 

My pictures don't do any good for Lock Haven

University buildings and Campus area

KFC

My home

Here is -2c and everyone is freezing

My dormitary 
The hall way to my home

View From my window

Domino's (Welcome to America.)



Smore's
And last but not least my jogging route view  ----->


Susquehanna River.


Susquehanna River.