Springbreak!

Ensiksi, niinkuin jokaisen itseään kunnioittavan blogin täytyy tehdä, on pahoiteltava sitä,  etten ole ehtinyt päivittää pitkiin aikoihin,

Paljon on ehtinyt tapahtua, mutta kirjoitan nyt ensimmäisenä sen, mikä on päällimmäisenä mielessä eli SPRINGBREAK!

Me (internationaalit) varattiin asunto Sunny Islesistä, Miamista, viikoksi. Ja lämpöseen lähdettiin viime viikon lauantaina. Aluksi meidän piti ajaa Lock Havenista Philadelphiaan, josta meidän kone kuljetti meidät Floridaan.
Ajettettiin se neljän tunnin matka puoleksi, minä ja Anissa. Ja voi luoja että mä pelkäsin ajaa Phillyssä! Saakeli, kun viisi autoa vierekkäin ja rajoitus on 120 km/h.  Ja tässä rytäkässä sun pitää vielä tietää mitä kaistaa mennä, koska se saattaa yhtä äkkiä kääntyä vasemmalle ja sun pitääs mennä suoraan. Pieniä sydämentykytyksiä lukuunottamatta (ja muiden autoilijoiden hermostuneita torven tööttäyksistä huomiotta) matka meni hyvin. Oon kyllä ylpeä ittestäni, koska meitsi ajoi suurkaupungissa kello viiden ruuhkassa, ilman kolareita :)!
Nyt kyllä pystyn ajamaan Helsingissä ihan kepeesti.

Miami.. Ai että! Kuuma oli kun pätsi kun sinne päästiin ja satoi vasta viimeisenä päivänä!
Ekana päivänä mentiin Walmartiin ostamaan meille ruuat ja juomat viikoksi. Se oli aika raskasta heilua Walmartissa ja pohtia kuuden neitosen (plus miesvahvistus Frank) ruokatottumuksia.
Toisena päivä päätin sitten ruskettaa itteeni ihan olan takaa. Kirjaimellisesti. Minähän olin huolimaton ja en muistanut että Floridan aurinko on vähän eri asia kuin Suomen aurinko. Ja mitäpä muutakaan kuin meitsi paloi aivan järkyttävän pahasti. En pystynyt nukkumaan rinnalla tai selällä kahteen päivään ja tällä hetkellä iho kuoriutuu mukavasti pois.
Mietin tässä, että uskon nyt mistä Zombit on alunperin keksitty: joku random valkoinen hiippari on palanu ihan todella pahasti ja sitten sen iho on lähteny kuoriutumaan poikkee ja jengi on pelästynyt sitä. 

Kolmantena päivänä (hän ei levännyt) vaan lähdettiin baariin! Oltiin aika hyvissä meiningeissä ja ihana baarimikkokin tarjosi meille shotteja omasta takaa! :)

Käveltiin pörröisen onnellisena baarista kotiin. 

Neljäntenä päivänä saapui Korealaiset. Niiden ei ollut alunperin tarkoitus tulla meidän kanssa samaan asuntoon (6 hengen asunto ja siellä 12) mutta heidän hotsku oli vähän epämääräisellä alueella ja turvaton, joten sopu sijaa antaa ja siskonpedissä nukuttiin loppuaika. 

Käytiin rantsulla ja vuokrattiin auto. Paljon helpompaa liikkua autolla, kuin venailla äkäisiä bussikuskeja. 

Huipuinta oli kun me päätettiin lähteä baariin neljästään (minä, Sean, Jeeong ja Mélani). Ajettiin sitten meidän ihanalla punaisella Chryslerillä kohti South Beachia, oikeen valmiina bilettämään. Ja mitä tapahtuu: YHTÄ ÄKKIÄ POLIISI VILIKUTTAA VALOJA. No, Sean, joka oli kuski ajaa sivuun ja mitä vielä: Ylinopeusakko. 

Ja Seanilla ei ollut ajokorttia mukana eikä muutakaan todistetta, siitä että se on oikeasti vuokra-auton omistaja, ja tietysti siitä tuli joku rikkomus myös.
KUKA AJAA ILMAN AJOKORTTIA?!?!? En tiedä.
Mutta se oli niin hassua, koska muutama Porche meni ohi paljon lujempaa, mutta tämä donitsia syövä, hyvin strereotyyppinen poliisisetä pysäytti meidät.

No mikä siinä. Sakko ylinopeudesta ja Sean joutuu menemään oikeuteen todistamaan sen että sillä on ajokortti yms. sekavaa. Melko eeppistä etten sanoisi: palkata juristi Miamin reissulla. :D

Päätettiin olla välittämättä tästä karman pistoksesta ja mentiin baariin.
 Joka oli varmaan koko Miamin kallein. En oo ikinä maksanu kahvikupillisesta Tequila Sunrisesta 20e. Ja tässä baarissa kaikilla oli menossa joku "never give up"-meininki: sitten vasta luovutetaan ku suomitar ja meksikotar yhdessä murisee... Mutta hauskaa oli bilettettiin aamuun asti ja ei menty edes nukkumaan, suoraan vaan auton penkille ja kohti Key Westiä. 

Seuraavana päivänä Key West. En ymmärrä miksei Sean heti aluksi kertonu tytöille mikä oli tilanne, mutta kivasti pojat skippas Key Westin reissun ja me likkojen kans ajettiin 4 tuntia Key Westiin, nähtiin auringonlasku aika makeelta paikalta ja ajettiin takaisin. 

Plikat oli aika vihaisia pojille, kun ne ei tullu (koska tämä Key West oli nimenomaan niiden haluama kohde käydä kahtomassa). Mutta luojan kiitos ne kertoi lopulta tytöille mikä oli tilanne. 

Lisämaksua tuli vielä siitä, koska pojat ei palauttanu autoa ajoissa, joten ne joutui maksamaan vielä yhden päivän lisää ja plus juristi ja ylinopeussakot ja muut. Totaali summa koko reissulle ko. Hepulla lähentelee mukavasti pilviä. 

Vikana päivänä meillä oli missio. Jokainen pullo täytyi tyhjentää ja pilalle menevä ruoka syödä pois ennen kuin me lähdetään, Meillähän oli lento 6 aamulla ja taksi tuli hakemaan puoli 4ltä. Mukavasti päätettiin ettei nukuta koko yönä ja alettiin pämppäämään kello viideltä iltapäivällä. Seuraavana päivänä ei ollut enää niin kivaa ja lentopelko oli aika eeppinen. Nukuin, mutta näin painajaisia koko matkan.

BTW, Ehdin esitellä mukavasti suomalaista listamusiikkia, ja suomalainen Nunnukalailaa soi nyt kaikkien internationaalien korvissa ikuisesti. Kuulemma erittäin tarttuva! :) Naurattaa kun jengi joka ei osaa suomee, laulaa ihan simona nunnukalailaa. :D

Mutta sepä oli siinä, nyt taas koulun penkille ja siitä sitten ettiäppäin. :P

Walmartin reissu epämääräisesti taxin takakontissa

ilmaisia shotteja!

HOla!

South Beach

Day at the beach

Missä palmupuut on puita vaan...

Asunnon olkkari

Maisema asunnolta

Maisema parvekkeelta

Meidän ranta <3

Minun autoni.

Luultavasti se hetki jolloin poltin itseni, Onneksi näytän onnelliselta.

Key Westin ihana auringonlasku

Key West

Haluan kameran!!!

Titanix

Zembalot

Key West

Koko kööri

Todiste siitä että oon ajanu autoa täällä!!

Iltakävelyllä

Blogger sekoili kuvien kanssa (en minä) joten ne on epämääräisesti.

Vielä lisäbonuksena video baarista :)

Lentopäivä 1/12

Jännää, jännää, jännää, 
jännää, jännää, jännää
jännää, jännää jännää
Jaaaaaa
jännääääääääää

Aamulla lähdin liikkeelle hyvissä ajoin (eli siis kun meitsi ajoissa niin se on sitte kolme tuntia ennen varsinaista liikkumista.) Mulla ei ikinä saisi olla mitään tarkkaa aikaa, koska sitte mä oon "kohteessa" ihan törkeen aikaisin.
 
Bussissa hymyilin kuin Hangon keksi ja olin ihan trollololoo ja sittenpä aloin päässäni kuvittelemaan, että mitä jos nämä ihmiset tekisivät musikaalia. Siis että yhtä äkkiä ihmiset alkaisi laulamaan ja tanssimaan jotakin biisiä tyyliin: "Anything could happen". Vitsi, että se olisi siistiä. Miettikää ny ku se vanha kärttyinen mummelikin heivasi kävelykeppinsä pois ja alkaisi kiemurtelemaan musiikin tahtiin niinkuin Ellie Goulding? Ja kunnon kliseen mukaisesti bussikuskikin huudahtaisi  aina biisin väleihin jotakin one-linereita. 
Tämmösiä mietin ja tulin ihan törkeen hyvälle tuulelle.

No lennot meni myös hyvin ja nyt on ihan pakko kehaista Norwegiania. Sain lennot ihan sikahalvalla ja kaiken kukkuraksi mun korvat ei edes menny lukkoon. Normaali lentotila on siis että korvat poksuu niinku itse paholainen olisi niiden sisällä särkemässä simpukkaa ja  särkee niin erkeleesti. Nyt, EI MITÄÄN! . 
Nousut ja laskut ottaa aina mahasta ja tälläkin kertaa kun laskeuduttiin Arlandaan päästin sisältäni pienen kiljahduksenpoikasen ja mun vieressä istuva ruotsalaisrouva katsoi mua semmoisella terrified-cat-ilmeellä. Huikee. Nauratti ihan hirveesti, varsinkin kun ei viittynyt ihan päin naamaa sille nauraa. Vähän hihittelin itsekseni, niin että se varmaan kuvitteli että oon jotenkin retardi, vaikka oikeesti naureskelin sille. 

Sitten Tukholmassa... Tää on nyt kyllä jo noloo edes selittää, mutta kerronpa silti. Mähän jo päätin tätä aloittaessani että rehellistä settiä tai sitten ei mitään, koska portfolio 2015. 

On muuten siis perseestä olla lentokentällä naisena! Koska kun naiselle suodut öljynvaihtoviikot (mikä on kyllä ällöttävimpiä kuvauksia ikinä) tulee juuri sen siunaamalla hetkellä, niin that is not nice. 
Sitten kun tämä joka kuukautinen merkittävä eventti alkoi, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa metsästään niitä asiaan kuuluvia tarvikkeita. No minä sitten löysin yhden ihan hyvältä näyttävän puodin, mutta eihän siinä pirhanan puodissa myyty niitä perkeleitä muutakuin mistäpä muualtakaan kuin tiskin takaa. Ja tottakai meikäläiselle osuu juuri se miesmyyjä. Myyjä katsoo minua, kun minä epätoivoisesti yritän etsiä tarvitsemaani (sekä naismyyjää) ja sanoo "Ou, you have special needs" JA VINKKAA SILMÄÄ. Jeesus kristus. Ei siinä auttanu sanoo muutaku että "yeeees" ja sitte se  kyselee että minkälaista saisi olla (niinku oikeen asiantuntija), no ihan tavallista kiitos, this is akward. Kaiken kukkuraksi se vielä alkaa puluttamaan siinä jotakin että " you are in a surprisingly good mood" kun yritän epätoivoisesti maksaa niitä. Oikeesti, jos se olisi yhtään enempää avannu suutansa niin meitsi olisi sanonu sille  "Well, yes I am, but if you don´t shut up, I will crush your balls, and then you realize that mood can change in this stage of mind." Jestas. I could die. 

Ja sitten New York City. Kun näin sen ensimmäisen vilahduksen tästä kaupungista, mun rinnassa vaan pulppusi ilo ja mietin että ny oon tullu jonnekkin minne mun piti tulla. Ihan tosi voimakas kuulumisen fiilis. Sitten löysin uuden tuttavan heti lentokentältä, kun pulputin sen kanssa siinä odotellessa tullitarkastusta. 
Taksimatka oli hauska, koska ko. tyyppi oli hieman huono englanti ja ei tiennyt missä mun hostelli on (joka oli muuten Hennan approval) Onneksi se kilautti kaverille, joka neuvo ja juttelin sen kuskin kanssa sitten taas tapani mukaan ummet ja lammet. God, I love taxi-drivers. :)

Nyt on hyvä pössis jatkaa matkaa... (tajusin että hitsi periaatteessa voisin ajatella eläväni kaksi kertaa samaa päivää). Jeejee. 

-----

So! Today was the flying day! I get up and went to Helsinki-Vantaa airport REALLY early. Went by a bus and in the bus I started to imagine that what if all the people in the bus started to sing and dance, like in some musical. For example the grumpy old lady started to sing "Anything could happen" and start to squirm like Ellie Goulding and then the bus driver (like in some clisé movie scene) say some one-liner in the end of the song. This imagination made me really happy and I think people in the bus were thinking that, I am some kind of weirdo, because I started to smile all by myself. 

I have to congratulate Norwegian on GOOD and amazingly fluent flying. Usually my ears are hurting so much that I just want to rip them off, but now: NOTHING! 
Of course the take offs and landing are always scary (I feel like I am in a roller coaster), and this time also: I made a little scream and the woman next to me turn to me and looked like the terrified cat :D. That was hilarious, and I started to laugh a little, and I tried to look like I laughed at myself even though I was laughing at her. She probably thinked that I was crazy...
Hmmm... Now I see a pattern here! ;)

Stockholm. Well... I know it is akward even to explain it, BUT I promised to myself that I write honestly because this is also my portfolio 2015. So I have to be honest. 
Sooo.. I was waiting in the airport and then I realized my monthly womanly event had started (Ou the amount of the variations of the swearing words  that a woman can think of in her head). Great! So, then I had to go and find the "things" that I would need because of them.Well, I found this little shop, and tried to look for them and I realized that, where else they could be than, behind the counter. And there was a SALESMAN. OU fucking great! The salesman realized that I needed something and he came to me and said: "Ou, you have special needs" AND HE WINKED! REALLY! I just told him "yeeees" and then he started to asking all these questions like " what kind of and etc." and I was just thinking there that:"Ou my god, just give them to me, this is becoming really awkward. " And no, this was not the end of it. He really said to me: "YOU ARE IN A SURPRISINGLY GOOD MOOD" and at that point I just tried to pay quickly because if he had said anything else I would said to him: "Well, yes I am, but if you don´t shut up, I will crush your balls, and then you realize that mood can change in this stage of mind." 

And last but not least. NEW YORK CITY. 
When I first saw the city lights in the aeroplane, my heart skipped a beat and I was so fucking happy. I just felt it, that this is the place I have to be right now. I find a new friend at the airport and she was so nice. And then the taxi-driver was little bit funny. He didn´t know the address of the hostel (which was nice, Henna approves) and he have to call a friend to ask. But the ride went well and I (like usually) talked with the driver the hole trip. I love taxi-drivers. :D

But yeah. This was it. Lets see what tommorrow brings. :)

Helsinki-Vantaa.

The Terrified Cat

HERE I AM. 

249 Varet St. 

Viimeinen viikko Suomessa

Viimeinen viikko Suomessa. Menny ihan älyttömän nopeesti. Nähnyt ystäviä ja nauttinut hyvästä ruuasta ja viinistä (joskus jopa liiankin kanssa;)) ja en ole edes ehtinyt tajuamaan sitä että lähden pois: puoleksi vuodeksi! En pääse heti näkemään ihmisiä tai soittamaan ihan miten vain koska aikaero... Hämmennys on valtaisa.

Ja tottakai siitä tuli itku.
Ensin vähän kuvia --z

Ihana Juurella Seinäjoella. Tässä näätte Epaksia, eteläpohjalaisia tapaksia. 

Minun kotini. 02b.

 Tilannehan meni siis niin että meikäläinen oli ihan rempseesti pystynyt sanomaan moikat kaikille Tampere-hanipööpöille, Saksan-napposille,  Kokkola-nassikoille ja Kauhava-kaiffareille, mutta sitten viimeisenä muuttopäivänä. 
Olimme menossa isän ja äidin kanssa kahveelle (ja kyllä: pulla oli hyvä, go Chez Minna´s).
Oltihin jo jonossa kun alan miettimään kaikenlaasta:"ei saakeli (BAAAD BAAD BAAD varoituskellojen OLISI pitänyt soida mun päässä) se on ny siinä... Kamat kasassa ja mä lähden.. Mulla ei oo enää kotia täällä..." Samaan aikaan kaadan kahvia kuppiini ja toki unohdan sen kahvin lorisemaan siihen itsekseen niin, että kahvit läiskyy pitkin sitä kahvilan myyntipöytää ja myyjä hampaiden välistä näppärästi puristaa hymyn ja sanoo: "Ei se haittaa." No tunne-minäni innostuu tämmösestä tilanteesta aivan mielettömästi ja soperran siinä sille muikelille "Anteeksi, anteeksi, anteeksi"  yhtenä putkena. Jotenkin pääsemme siitä tilanteesta  ylitte ja mennään pöytään istumaan.
No heti kun sen tarjottimen saan siihen pöydälle asetettua ja isi ja äiti istua napottavat siinä pöydän toisella puolella niinku herran enkelit niin alkaa mitä suurin vesiputousvyöry. Kyllä. Ihan hillittömästi. Julkisella paikalla. Eikä mitään häpeäntunnettakaan siitä että "minä nyt tässä näytän tunteitani". Itken kaikki hyvästelyt ja kaikki ruokailut, kaikki muistot ja kämpän poisantamisen ja kaikki. Nämä on niin hienoja hetkiä kun onnistun jotenkin aina saamaan nämä tunnetilan lakipisteet kummallisissa paikoissa. Niinku esim. rautatieasemalla. :D

Sitten sepä siitä. Sen jälkeen on menny mukavasti (okay, that wasn´t actually true). Oikeesti oon ressannu ku pieni sika piikille menoa.
Esimerkiksi oon ressannu sitä että mitä jos meitsi on siellä ihan yksin?
No okei, kun tätä pohdin niin pääsin siihen lopputulokseen, että ehkä se olisi semmoinen retriittimatka, erakoitumismatka: EAT PRAY LOVE!
Toinen mitä mietin, että mitä jos se on ihan paskaa. Siis tiedän että saattaa tulla paskoja tilanteita mutta siis  ALITUISEEN PELKKÄÄ PASKAA. Mitäs sitte?
No kun oon niin helvetin ihanan positiivinen, niin ajatuksiini uiskenteli vaan lause: embrace the shit and live with it.
Okei, totta puhuen melkein kaikki vaihtoehdot, asiat jotka pelottaa tai ahdistaa, niin oon keksiny niille närkästyttävän rasittavasti AINA  vastalauseen. Oikein voisin inhota itseäni tästä. Vituttaa, kun joku raskas positiivari ämmä mun sisällä, ei anna mun elää siinä säälilandiassa. MIKSI MÄ EN VOI VAAN REMPSEESTI NAUTTIA SIITÄ PELOSTA JA AHDISTUKSESTA JA OLLA NEGATIIVINEN?!!! MISSÄ ON SE SYNKKÄ SUOMALAISUUS SAATANA?! "joka kuuhun kurkottaa se katajaan kapsahtaa"

Perkele. Miksi en vaan voi uskoa noita? Elämä olisi hurjan paljon helpompaa.. Ehkäpä.
Okei.. No ehkä se kertoo siitä että mä oikeesti haluan sinne. :D

AAARGGGHHH. Siis tota just tarkoitin. :D

Mutta niin... Mitä mä toivon tältä matkalta. Tältä seikkailulta. Toivon että voisin heittää vesilintua niillä mun vanhoilla kengillä, jotta voisin mahtua uusiin.
Haluaisin oppia uutta itsestäni, oppia uutta teatterin ja taiteen tekijänä ja löytää sen jonkun uoman mitä kohti lähteä, sen tulevaisuuden suunnitelman. Tällä hetkellä niitä tulevaisuudensuunnitelmia on liian monta ja kaikki himottaisi.
Haluan nähdä löytää ja kokea. Etsiä. Tutkia. Nähdä. Tavata ihmisiä.
Toivon että mulla on tarpeeksi avoin mieli jotta pystyn ottamaan kaiken vastaan ja löytämään valoa, jopa pimeimmissä paikoissa. ;)

AI NIIN! Oon muuten 158 cm pitkä plikka Kokkolasta esittävän taiteen linjalta ja oon menossa vaihtoon Amerikkaan Lock Haveniin, Pennsylvaniaan. Hauska hommeli tuo pituus, koska viime keväänä meitsi mitattiin ja oli 159,5. ja nyt syksyllä uusiksi ja terkka oikeen sano että eihä siinä oo mitään tapahtunu niin eipä! Kutistunu :D! Toivotaan ettei jatku samaan tahtia, sitten vois vähän alkaa tätäkin naikkosta jännää että mitähä tässä ny tapahtuu.
Koska yleensähän mua ei jännitä mikään ja oon ihan todella cool. (haha, yea right)

------

And yea, Linda suggested that I should write something in English also, so I try to write everything in a nutshell. 

So, at first I wasn´t afraid but then I was petrified (and yes, you are all singing this song in your head the hole day :D).
The story goes about like this: I get all my things in the moving boxes and then my mom and dad and I  went to grab some coffee. In the coffee shop I start to think about the moving, leaving and goodbyes and then I noticed that I spill all the coffee on the floor and the waiter was sarcastly smiling  and saying "It is fine." And I started to apologise.
Finally, after three thousand apologises, we went to the table,  and then I started to cry.
Like a waterfall the tiers came from my eyes. All the goodbyes and all the things that I have been thinking about they came out, there in the coffeeshop and I had no shame what so ever. I just let it all out (let it goo, let it gooo...). Surprisingly, mom and dad were really fine with me crying in a public place. 

Another thing I have been thinking is all the "what if´s". What if I am not going to survive there, what if nobody likes me, what if everyhting is shit there... And blablaablaa...But then suddenly (I sometimes hate this positive side of me) I realized that none of it matters. Because no matter what happens, everything will fall in to places. That place may not be a good place at the time, but you will realize the important stuff later on.
I hope to find something. I hope that this is going to be a good adventure that teaches me something new about life. Something about people. And art. 

And yes. Who I am I? Well I am I girl who is 158 cm tall and the funny thing is that last spring I was 159,5.  I really hope that this doesn´t continue. :D
So there is the name: hobbit. 
I study Performing Arts in Centria University of Applied Sciences. That is about it. And yes. I am going to America for six months as an exchange student. 

Kauhavalla. At Kauhava.

Don´t ask. 

FEEEEST <3