Ja tottakai siitä tuli itku.
Ensin vähän kuvia --z
Ensin vähän kuvia --z
 |
| Ihana Juurella Seinäjoella. Tässä näätte Epaksia, eteläpohjalaisia tapaksia. |
 |
| Minun kotini. 02b. |
Tilannehan meni siis niin että meikäläinen oli ihan rempseesti pystynyt sanomaan moikat kaikille Tampere-hanipööpöille, Saksan-napposille, Kokkola-nassikoille ja Kauhava-kaiffareille, mutta sitten viimeisenä muuttopäivänä.
Olimme menossa isän ja äidin kanssa kahveelle (ja kyllä: pulla oli hyvä, go Chez Minna´s).
Oltihin jo jonossa kun alan miettimään kaikenlaasta:"ei saakeli (BAAAD BAAD BAAD varoituskellojen OLISI pitänyt soida mun päässä) se on ny siinä... Kamat kasassa ja mä lähden.. Mulla ei oo enää kotia täällä..." Samaan aikaan kaadan kahvia kuppiini ja toki unohdan sen kahvin lorisemaan siihen itsekseen niin, että kahvit läiskyy pitkin sitä kahvilan myyntipöytää ja myyjä hampaiden välistä näppärästi puristaa hymyn ja sanoo: "Ei se haittaa." No tunne-minäni innostuu tämmösestä tilanteesta aivan mielettömästi ja soperran siinä sille muikelille "Anteeksi, anteeksi, anteeksi" yhtenä putkena. Jotenkin pääsemme siitä tilanteesta ylitte ja mennään pöytään istumaan.
No heti kun sen tarjottimen saan siihen pöydälle asetettua ja isi ja äiti istua napottavat siinä pöydän toisella puolella niinku herran enkelit niin alkaa mitä suurin vesiputousvyöry. Kyllä. Ihan hillittömästi. Julkisella paikalla. Eikä mitään häpeäntunnettakaan siitä että "minä nyt tässä näytän tunteitani". Itken kaikki hyvästelyt ja kaikki ruokailut, kaikki muistot ja kämpän poisantamisen ja kaikki. Nämä on niin hienoja hetkiä kun onnistun jotenkin aina saamaan nämä tunnetilan lakipisteet kummallisissa paikoissa. Niinku esim. rautatieasemalla. :D
Sitten sepä siitä. Sen jälkeen on menny mukavasti (okay, that wasn´t actually true). Oikeesti oon ressannu ku pieni sika piikille menoa.
Esimerkiksi oon ressannu sitä että mitä jos meitsi on siellä ihan yksin?
No okei, kun tätä pohdin niin pääsin siihen lopputulokseen, että ehkä se olisi semmoinen retriittimatka, erakoitumismatka: EAT PRAY LOVE!
Toinen mitä mietin, että mitä jos se on ihan paskaa. Siis tiedän että saattaa tulla paskoja tilanteita mutta siis ALITUISEEN PELKKÄÄ PASKAA. Mitäs sitte?
No kun oon niin helvetin ihanan positiivinen, niin ajatuksiini uiskenteli vaan lause: embrace the shit and live with it.
Okei, totta puhuen melkein kaikki vaihtoehdot, asiat jotka pelottaa tai ahdistaa, niin oon keksiny niille närkästyttävän rasittavasti AINA vastalauseen. Oikein voisin inhota itseäni tästä. Vituttaa, kun joku raskas positiivari ämmä mun sisällä, ei anna mun elää siinä säälilandiassa. MIKSI MÄ EN VOI VAAN REMPSEESTI NAUTTIA SIITÄ PELOSTA JA AHDISTUKSESTA JA OLLA NEGATIIVINEN?!!! MISSÄ ON SE SYNKKÄ SUOMALAISUUS SAATANA?! "joka kuuhun kurkottaa se katajaan kapsahtaa"
Perkele. Miksi en vaan voi uskoa noita? Elämä olisi hurjan paljon helpompaa.. Ehkäpä.
Okei.. No ehkä se kertoo siitä että mä oikeesti haluan sinne. :D
AAARGGGHHH. Siis tota just tarkoitin. :D
Mutta niin... Mitä mä toivon tältä matkalta. Tältä seikkailulta. Toivon että voisin heittää vesilintua niillä mun vanhoilla kengillä, jotta voisin mahtua uusiin.
Haluaisin oppia uutta itsestäni, oppia uutta teatterin ja taiteen tekijänä ja löytää sen jonkun uoman mitä kohti lähteä, sen tulevaisuuden suunnitelman. Tällä hetkellä niitä tulevaisuudensuunnitelmia on liian monta ja kaikki himottaisi.
Haluan nähdä löytää ja kokea. Etsiä. Tutkia. Nähdä. Tavata ihmisiä.
Toivon että mulla on tarpeeksi avoin mieli jotta pystyn ottamaan kaiken vastaan ja löytämään valoa, jopa pimeimmissä paikoissa. ;)
AI NIIN! Oon muuten 158 cm pitkä plikka Kokkolasta esittävän taiteen linjalta ja oon menossa vaihtoon Amerikkaan Lock Haveniin, Pennsylvaniaan. Hauska hommeli tuo pituus, koska viime keväänä meitsi mitattiin ja oli 159,5. ja nyt syksyllä uusiksi ja terkka oikeen sano että eihä siinä oo mitään tapahtunu niin eipä! Kutistunu :D! Toivotaan ettei jatku samaan tahtia, sitten vois vähän alkaa tätäkin naikkosta jännää että mitähä tässä ny tapahtuu.
Koska yleensähän mua ei jännitä mikään ja oon ihan todella cool. (haha, yea right)
------
And yea, Linda suggested that I should write something in English also, so I try to write everything in a nutshell.
So, at first I wasn´t afraid but then I was petrified (and yes, you are all singing this song in your head the hole day :D).
The story goes about like this: I get all my things in the moving boxes and then my mom and dad and I went to grab some coffee. In the coffee shop I start to think about the moving, leaving and goodbyes and then I noticed that I spill all the coffee on the floor and the waiter was sarcastly smiling and saying "It is fine." And I started to apologise.
Finally, after three thousand apologises, we went to the table, and then I started to cry.
Like a waterfall the tiers came from my eyes. All the goodbyes and all the things that I have been thinking about they came out, there in the coffeeshop and I had no shame what so ever. I just let it all out (let it goo, let it gooo...). Surprisingly, mom and dad were really fine with me crying in a public place.
Another thing I have been thinking is all the "what if´s". What if I am not going to survive there, what if nobody likes me, what if everyhting is shit there... And blablaablaa...But then suddenly (I sometimes hate this positive side of me) I realized that none of it matters. Because no matter what happens, everything will fall in to places. That place may not be a good place at the time, but you will realize the important stuff later on.
I hope to find something. I hope that this is going to be a good adventure that teaches me something new about life. Something about people. And art.
And yes. Who I am I? Well I am I girl who is 158 cm tall and the funny thing is that last spring I was 159,5. I really hope that this doesn´t continue. :D
So there is the name: hobbit.
I study Performing Arts in Centria University of Applied Sciences. That is about it. And yes. I am going to America for six months as an exchange student.
 |
| Kauhavalla. At Kauhava. |
 |
| Don´t ask. |
 |
| FEEEEST <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti