Hennalla on asiaa.

Vielä neljä viikkoa koulua. Aika menee ihan liian nopeesti. Lentokone, joka vie mut takaisin Suomeen jahtaa mua, enkä voi paeta sitä.
On sellainen fiilis, että tässä maassa olisi vielä niin paljon annettavaa ja sitten joudunkin jo lähteä. Eikä Suomessa mitään, kaipaan perhettä ja ystäviä siellä: asiat on yksinkertaisimpia, helpompia ja ystävät.. Tiedät että niihin voi luottaa. Mutta silti.. En "kaipaa, kaipaa" kotiin.
Ja mua hävettää myöntää sitä. Jotenkin ahdistaa sanoa ääneen: en kaipaa Suomea niin paljon kuin muut internationaalit kaipaa kotia. Tuntuu etten oo valmis palaamaan kotiin. Oikein sydämestä ottaa kun sanon näin ja tuntuu että oon jotenkin huonompi ihminen.  Hassua on, että en edes Amerikassa ole kotona, vaan rakastan sitä että saan tutustua uusiin ihmisiin, matkustaa, yrittää vaikuttaa maailmaan, antaa hyvän kiertää.. En halua pysähtyä.

Olen täälläkin se hieman kummallinen "Social butterfly" ja se on osa minua, mutta jotenkin oon oppinut olemaan sinut sen kanssa. Olen onnellinen, kun saan läpättää turhaa small talkkia tuntemattomille ihmisille, saamatta ihmeellisiä katseita. Tai ainakaan en välitä niistä kummallisista katseista.

Mikä on koti ja kuinka minä määritän sen? Kuka minä olen? Mihin ryhmään minä kuulun?
Mulla on aina ollut sellainen olo, etten kuulu yhtään mihinkään, en mihinkään kansallisuuteen tai uskontontoon tai oikeastaan yhtään mihinkään ryhmään. Kotiudun todella nopeasti ja koti on aina siellä, missä minä sillä hetkellä olen. Miksei minulla ole passia, jossa olisi jokaisen maan kansallisuudet? Tuntuu välillä niin rajoitetulta, kun pitää hakea viisumeita sun muita jokaiseen maahan Euroopan ulkopuolelta. Jokatapauksessa maat on vain plänttejä maapallolla: ihmisten omistamaa maata. Voiko maata edes omistaa? Miksi minua kielletään menemästä jonnekkin, vain koska minualla ei ole paperilappua? Miksi ihmiset laittaa toisensa joihin typeriin bokseihin, joilla ei loppupeleissä ole mitään merkitystä? Olit sitte musta, valkoinen, aasialainen tai muslimi, kristitty, ihan sama, me kaikki ollaan ihan samalla koneistolla toimivia, typeriä ihmisiä. Sydän on yhtä ruma elin jokaisella ihmisellä, riippumatta siitä mihin (ihmisen määrittelemään) boksiin itse kukin on laitettu.

---

Älykkyys. Se on asia mikä on myös mietityttänyt minua. Kaikki tietää Suomesta sen yhden asian: meidän koulutusjärjestelmä. Olemme älykkäitä: täällä tyypit ei edes tiedä perusjuttuja. Minulta kysytään typeriä kysymyksiä: "Onko Suomessa Wikipediaa? Ai teillä on Internet?" Eikun muuten vaan tyhjästä ilmasta nyhjäistiin Angry Birds. Mun rhuandalaiselta ystävältä kysyttiin, että elääkö ne siellä Afrikassa puussa. Kyllä.
Täällä eletään semmosessa kuplassa, että maailmassa ei ole mitään muuta kuin yksi valtio ja muut on vaan irrelevant. Surullista on se, että suurimmaksi osaksi maailma pyörii Amerikan kuljettamana.

Oon miettinyt paljon meidän kouluja. Kaikki suomalaiset oppii englantia ja ruotsia. Me ollaan "biolangual", monikielisiä, ja jengi täällä hypettää sitä ihan simona, koska suurin osa ei osaa puhua mitään muuta kuin englantia.
On rikkaus, että meillä on niin sanottu pakkoruotsi. Ruotsin opittua on paljon helpompaa oppia muita kieliä, ja koska sen oppii jo melko nuorena, se terästää aivokapasitettiia.  Monikielisyys on myös yksi Suomen valttikorteista: kun lähdet maailmalle, on paljon jännempää sanoa että osaa puhua useampaa kuin yhtä kieltä.
Suomen kielellä ei oikeen missään muualla pärjää kuin Suomessa.

Pelottaa että Suomi kulkee Amerikan vanavedessä ja lapsista tulee entistä tyhmempiä. Toivon ettei näin käy.

Tässäpä hyvä artikkeli aiheesta.

Olemmeko me utopia?
Onko Suomi tulevaisuutta vai menneisyyttä?
Kuka kantaa vastuun meidän lapsista?
Tuleeko niistä idiootteja vai ei?

Parempi vaan ottaa opintotuki kokonaan pois ja alkaa maksamaan yliopistoista. Ja peruskoulusta. Rahaa tulee eikä mene. Suomi on muutenkin niin veloissa, niin järkevämpää on ottaa sieltä mihin sitä meneekin.
Totta joka sana.

Hitaita pohdintoja kiireen keskellä

Eipä tässä ehdi kissaa ede sanoa kun on niin kauhia kiire. Pitkästä aikaa elämässäni teen oikeesti läksyjä ja tämäkin sunnuntaipäivät menee kokonaan läksyjen tekemiseen. Meinaa olla jopa hieman tukalaa. Kaiken kukkuraksi on vielä tuo Footloose ja tanssireenit ja muut mukavat. Miten aina onnistun niin mukavasti näissä mun hommissa että lykkään itselleni kevääksi niin paljon tekemistä etten ehdi edes sähköpostia laittaa kotiin.

Tää on muuten ensimmäinen kerta kun oikeesti tuli koti-ikävä. Ikävä suomen kielen puhumista: sitä että voin nopeesti ilmaista itseäni, sitä että joku oikeesti tajuaa heti kerralla mitä sanon, eikä tarvitse etsiä kierto-ilmaisuja. Kaipaan saunaa ja suomalaista koti-sapuskaa. Sitä makaronilaatikkoa ilman mitään "touhuja". Mä alan olla niin kyllästynyt tuohon Bentleyn ainaiseen tarjontaan ja siihen pitsan ja burgereiden hajuun. Onneksi siellä on myös salaattia. Nekin kylläkin melko köyhiä. Kaipaan kalaa ja ihania hunajamarinoituja kananfileepaloja. Se, että en kokkaa täällä on ihan raha syistä. Tähän koulumaksuun kuuluu 2 safkaa/päivä. Ja se nyt olisi melko hulluutta että kävis joka päivä ostaa ainekset ruokailuun, vaikka on jo maksanu yhdestä(siis kahdesta).

Kaipaan mun ystäviä Suomessa. Sitä ettei aina tarvitse puhua, ja sitä suomalaista kulttuuria että "kun vituttaa niin vituttaa" . Kaipaan sitä että mun ei Suomessa tarvi miettiä että ketkä on vaan ystävällisiä, koska on tapana olla ystävällisiä ja sanoa random kohteliaisuuksia, välttämättä tarkoittamatta sitä. Ei mitään paskanjauhamista, mielistelyä. Jokaiselle ihmiselle pitää olla niin mielinkielin, että oikein yököttää.

Kaipaan mun siskoja. Mun siskontyttöä. Mun miespuolisia sukuuntulleita heppuleita.  Kaipaan perhettäni. Issee ja äitiä. Ne kaikki on niin hönöjä. Kaipaan sitä että voin mussuttaa niille vaikka mistä ja ne pönöttää silti siinä.

Don´t get me wrong. Mä oon useimmin onnellinen täällä ja useimmiten tykkään kaikesta, mutta... Jokaisesta kulttuurista löytyy ne huonot puolet, suomalaisuudestakin voisin luetella miljoona. Kuten se että ollaan ihan vitun juroja koko ajan ja mikään ei oo ikinä hyvin. Ja jos vähän kehut ittees, oot huono ihminen. Jenkit vetää sen yli ja suomalaiset ali. Kukaan ei nää sitä puoliväliä. Grey-area. Sitä pelätään liikaa. Sielläkin on joskus ihan hyvä vaappua. Esimerkiksi se että tuo small talkin osaaminen on hyvä, mutta se on myös huono. Aina kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolet. Siksi mun mielestä kaikkia kulttuureja pitää arvostaa. Sama asia voi joko ihastuttaa tai vihastuttaa eri ihmistä.
Suomalaiset muutenkin ei arvosta omaa kulttuuria. Mulla kesti aikani että osasin selittää kansallisruokaa  (selittää sitä niin, että oikeesti kehun sitä). Tajusin, että vaikka meitsi  tykkää mun omasta kulttuurista, ja suomalaiset kyllä huomaa sen lepertelyn  vähemmälläkin hönkkäämisellä, mutta muut ei, koska niille on tuttua se "AMAZING OO MY GOOD I SOOOO LOVE MY CULTURE" juttu.
Kukaan ei nöyristele tommosilla asioilla täällä. Mutta mitäs me suomalaiset
"noo, tää nyt on tämmönen takapajula.. Ei täällä oo oikeen mitään"
 "ai niin onhan meillä joskus ollu nokia, ja saunakin on oikeestaan meiltä eikä turkista tai venäjältä ja niin no... Onhan meillä siis monia ihan kivoja juttuja.. Mutta ei niistä nyt sen väliä, mitens siellä teillä?"

Oon nyt tajunnu että rakastan  mun omaa kulttuuria, mutta rakastan tutustua muihin ja haluan kunnioittaa ja tutkia niitä ja sen takia olen täällä. Rakastan elämää ja eri elämiä.
Oon miettint täällä paljon omaa näkemystäni ihmisistä.  Verraten muiden näkemyksiin täällä ja Suomessa. Kun meitä täällä maailmassa on niin monia: tummia, hispanoja, muslimeita, kristittyjä, juutalaisia, valko-ihoisia, punapäitä, amerikkalaisia, suomalaisia, lihavia, laihoja, eurooppalaisia etc. Niin miksi erotella ihmisiä.

 Oon miettinyt että, miksi?  Miksi ihmiset pitää jakaa eri väreihin, uskontoihin, ylipäätään kategorioihin? Perkele, mulle on ihan sama ootko musta vai punainen, sä oot ihminen. Herrajumala, mun mieleen ei vaan mene se että jaotellaan ihmisiä. Sen näkee täällä näistä sorieriyistä ja kaveripiireistä: on ne tummat tytöt ja on ne valkoiset pretty girlsit. On latinojen oma järjestö, aasialaisten oma järjestö ja herranpieksut... Järjestöjä on niin monta että en tiedä enää. Toki niihin voi mennä muutkin, mutta sun täytyy kyllä olla tosi rempsee siinä.  Oon hämmentynyt, kuinka kuttuurien sulatusuuni ei oo sulattanut näitä kulttuureja yhteen vaan lähinnä pureskellu ne ja sylkeny ne ulos takaisin omiin pikku take away-laatikoihinsa.

Mulla on unelma: jos saisin elämäni aikana matkustaa kaikissa maailman kolkissa. Tutustua uusiin kulttuureihin. Oon nyt jo oppinut niin paljon muslimeista ja katolilaisista ja jopa buddhalaisuudesta että halkean siitä uuden tiedon määrästä. Sitä ei opita kirjoista eikä varsinkaan televisiosta vaan oikeesti tutustumalla ihmisiin.

Mun utopia olisi että jengi ottaisi kaikki ihmiset ihmisinä.
Toivotan kaikille ihanaa ystävänpäivää. Ottakaa ihmiset ihmisinä. Make love not war.

(olipa hassua kuinka tää teksti meni ihan tosi cheesyksi loppua kohti, vaikka olin aluksi aika näreissäni :D)

Arkkitehtuuri on täällä erilaista

Oon väskä ja hämmentynyt

Haha, laiskat ihmiset :D heittää ny roskia ikkunasta (voisin tehdä noin :D)

Valentines day thing here

Peanut, se täyettiin täällä ja se oli osa ystävänpäiväviikkojujutsija :)

Footloose

Footloose

Eka kouluviikko

Eka viikko. Vierähtänyt. Mihin mä oon jääny. Niin. MAANANTAINA käytiin shoppailemassa ja melkein menetin malttini, mutta huomatkaa vain melkein, koska mietin koko ajan että pakko säästää rahaa matkustamiseen. Mutta kaikkea pikkukivaa tuli ostettua (joojoo, sormuksia :D). Matkustettiin semmosella ihanalla koulubussilla sinne kauppakeskukseen ja se oli valtava. Se miten aina sanotaan että jenkeissä kaikki on isompaa, mutta se oli valtava ja Penn State ei oo kuitenkaan mikään iso kaupunki.

Tiistaina alkoi koulu ja jeesus mua jännitti. Melkein pissasin alleni, kun mua jännitti kaikki varsinkin ne tanssitunnit, koska en osannu yhtään varautua siihen mitä siellä pitääs olla mukana ja muuta. Mutta koska oli Syllabusweek eli eka viikko koulun alun jälkeen, niin tunneilla oltiin vartti ja käytiin läpi tuleva lukukausi ja se oli siinä. Kaikki tunnit vaikutti mukavilta ja ihmiset myös. Mukava meno. Olin ekana päivänä syömässä kahden teatterityypin kans ja nauratti se kuinka kaukaa jo teatteri-ihmisen tunnistaa. TODELLA KAUKAA.

Keskiviikkona mulla on vaan yksi tunti, tällä tietoa. En oikeen tiedä koska mun teatterikurssi alkaa, koska se on vähän hämärä... Se yksi tunti onkin sitten kuivaa, koska se on englannin kirjoitustaitokurssi. blaaah! Mutta ehkä se on hyväksi meikäläisen englannin kielelle. 
Käytiin ekan kerran myös ulkona! Oli hauskaa, käytiin Hangar 9ssä, joka oli kunnon jenkkipubi, josta saa kanansiipiä yms. oluen lisäksi. Olin kyllä jo kymmeneltä kotona, koska seuraavana päivä tanssia ja en olisi kehdannu mennä sinne kaameessa krapulassa.

Torstai. Eli Thursty Thursday: olut 25 senttiä. Mentin sitte kunnon lössillä ja oli hauskaa. Kauhee kulttuurishokki oli kyllä se, että tyypit oikeesti tanssii täällä niinku musavideoissa: TWERKKAA. Seriosly. Olin ihan järkyttynyt ku jengi vaan hinkkas kriittisiä paikkoja toisiinsa ja tekivät asioita tanssilattialla. (Mun ystävä todisti orgasmia tanssilattialla. How lovely!) 
Oon muutenkin pohtinut että Suomessa jos oot parikymppinen niin sua kohdellaan kuin parikymppistä, mutta täällä... Oon kuin olisin uudestaan lukiossa, jengi bailaa nimittäin niin kuin ne olisi tenuja. Luoja, että meikäläistä kääkkää hämmentää. Ja sekin että jengi on ihan hiljaa näissä dormeissa päivällä, mutta kun kello tulee yhdeksän: kaikki bailaa. Välillä tunnen oloni vanhaksi. Ja taas välillä tosi nuoreksi, koska kaikki luulee etten oo ku parikymppinen, luojalle kiitos siinä mielessä hobittikoosta. 

Perjantaina sitten käytiin elokuvissa. Täällä siis on elokuvateatteri, missä opiskelijat saa käydä ILMAISEKSI. Käytiin kattomassa Gone Girl, joka oli Ben Affleckista huolimatta hyvä. Mietin, että se kertoi taas siitä miten ihmiset ovat paradokseja: kukaan ei oo hyvä eikä paha, loppupeleissä se riippuu niistä teoista mitä me tehdään. Ja päätöksistä. Toiset ihmiset menee pahaksi, jonkun toisen toiminnan kautta. 
Psykopaatit on oma alueensa. Niistä... En tiedä miten ne syntyy, mutta haluaisin kuvitella että nekin omalla tavallaan on hyviä.. Ei.. Ehkä vaan ei. 

Lauantaina rentouduin. Ja sunnuntaina. Oli ihana vaan olla möllöttää. 
Kämppis kyllä kutsui joihinkin fratpartyihyin, mutta en nyt vielä pystynyt menemään, koska oon ihan ikäkriisissä vieläkin.  :D Ja fratpartyissa kaikki on melkein mua nuorempia, joten... Olisin jonkinlainen Cougar (hmmmm... Hahahahahh:D, en pysty olla nauramatta) 
Tai muuten vaan juuri sellainen tyyppi joka kulkee niissä parteissa, kun ei osaa irrottaa nuoruudesta. 
Pakko niihin on kyllä täällä mennä, kerran kun täällä ollaan. Ja testataan että onko Project X todella realistinen. 
(ja katotaan oonko mä niin cougar niissä parteissa kuitenkaan, ehkä en oo ainut yli 21 :D)

KOULUBUSSI!

Shoppa,shoppa, shoppa

Partyyyyyyy

Kahvilla

I am the boss. And awesome. 

Laitoin mun kämpän seinälle. Löysin ainoan kappaleen kirjakaupasta! :)

Orientaatiot.

Me ollaan kyllä Suomessa ihan tosi hyvässä jamassa ja nyt sen vasta tajuaa kun on ulkomailla. Opiskelu täällä on ihan VITUN kallista. Koska suurin osa näistä tyypesita maksaa KYMMENIÄ TUHANSIA euroja siitä että ne saa kunnon koulutuksen ja sitten ne vielä työskentelee sen lisäksi että ne voisi maksaa sen. Okei, tottakai jotkut saa stipendejä ja muuta mutta ihan oikeesti. Mä kunnioitan jokaista tyyppiä joka opiskelee. Herra siunatkoon. Se oli ensimmäinen kulttuurishokki meikälle, kun minä mietin koti-Suomessa sitä miten pärjään Kelan tuella eteenpäin nää miettii miten IKINÄ ne maksaa niiden opiskelun. 

Kulttuurishokki on kyllä ollu meikälle se ruuan annosten suuruus. Oikeesti KUKA SYÖ NIIN PALJON? Ja kun suomalaisena sitä miettii ettei saa heittää mitään hukkaan, niin oikeesti joutuu nyt heittää hukkaan. Järkyttävää tuhlausta. Myös se kierrätys, okei, en minäkään Suomessa kierrätä, koska olen laiska paska, mutta esim. muovipullot-> täällä ne heitetään roskiin. Apua. Mä vaan mietin että kuinka paljon noistakin vois kerätä pantteja. 
Vakuutuskin on ihan pirun kallis. Meillä se lääkärissä käynti on suorastaa halpaa, mutta täälä saatat maksaa 2000 dollaria siitä että käyt tarkastamassa hampaat. Ihan oikeesti. Hulluutta!

Stereotypiat. Niistä on paljon puhuttu. Oon miettinyt niitä paljon, ja itse henkilökohtaisesti yritän olla luokittelematta ihmisiä. En itsekkään halua että mua laitetaan mihinkään lokeroon, niin en sitte laita muitakaan. Tai ainakin yritän olla laittamatta. Toivon ainakin että opin siitä pois täällä jos lokeroin ihmisiä. Koska haluaisin ajatella niin että ihminen on hyvä, kunnes se toisin todistaa. Tiedän olevani aika naivi ja liian luottavainen, mutta ihan oikeesti, miten ikinä luottaa ihmisiin ja siihen että elämä kantaa, jos ei usko ihmisiin?
Naurettiin noiden vaihtarien kanssa sitä että meidän X-sukupolvi (onkohan se oikea nimitys) on aika avoin muille kulttuureille ja stereotypiat alkaa onneksi kadota. 
Täällä minä YRITÄN olla aamuihminen, koska tykkään aamusta, siitä että koko kaupunki nukkuu ja on hauras. Siinä on jotain todella kaunista. Oon nyt joka aamu herännyt ihmetykseen siitä että oon täällä. 

Muita hämmennyksiä on kyllä että vatsa ei toimi ja naama on ku korppu, mutta ne on suurimmat ongelmat. Aika vähäiset siis. 
----

Us, in Finland we are in really good position. Because when you are abroad, you notice that all the other people in the world (exception of course in some other countries) have to pay like thousands of dollars just to go in to the school. And then they have to pay all the books and stuff, so really... I have huge respect for every student who studies abroad or is living in another country. 

And culture shock has also been FOOD. Like the amount and the size of the portion here are like HUGE. Really, who eats that much?

Stereotypes. That is what we have been discussing a lot. Like I have been thinking that I personally, don´t want to put people in these little boxes and categorize them. At least I try not to. I like to think that a person is a good person, unless he/she proves otherwise. I know that is little bit too  naive and trustworthy, but... In that way I can meet a lot of good and nice people also. 
We actually laughed with the other exchange students that our generation is more excepting and more open-minded. Thankfully.

Here, I just try to be a morning person, because I like mornings and in the morning when the city sleeps, it is so beautiful and... harmonic. 
Other confusions in here is that my stomach don´t work and my face peels of because it is so dry air here but otherwise... I am good. 

It rings in every 15 minutes.

Game night

Ps. English today was quite bad, so translation also is really bad. 

Viimeinen viikko Suomessa

Viimeinen viikko Suomessa. Menny ihan älyttömän nopeesti. Nähnyt ystäviä ja nauttinut hyvästä ruuasta ja viinistä (joskus jopa liiankin kanssa;)) ja en ole edes ehtinyt tajuamaan sitä että lähden pois: puoleksi vuodeksi! En pääse heti näkemään ihmisiä tai soittamaan ihan miten vain koska aikaero... Hämmennys on valtaisa.

Ja tottakai siitä tuli itku.
Ensin vähän kuvia --z

Ihana Juurella Seinäjoella. Tässä näätte Epaksia, eteläpohjalaisia tapaksia. 

Minun kotini. 02b.

 Tilannehan meni siis niin että meikäläinen oli ihan rempseesti pystynyt sanomaan moikat kaikille Tampere-hanipööpöille, Saksan-napposille,  Kokkola-nassikoille ja Kauhava-kaiffareille, mutta sitten viimeisenä muuttopäivänä. 
Olimme menossa isän ja äidin kanssa kahveelle (ja kyllä: pulla oli hyvä, go Chez Minna´s).
Oltihin jo jonossa kun alan miettimään kaikenlaasta:"ei saakeli (BAAAD BAAD BAAD varoituskellojen OLISI pitänyt soida mun päässä) se on ny siinä... Kamat kasassa ja mä lähden.. Mulla ei oo enää kotia täällä..." Samaan aikaan kaadan kahvia kuppiini ja toki unohdan sen kahvin lorisemaan siihen itsekseen niin, että kahvit läiskyy pitkin sitä kahvilan myyntipöytää ja myyjä hampaiden välistä näppärästi puristaa hymyn ja sanoo: "Ei se haittaa." No tunne-minäni innostuu tämmösestä tilanteesta aivan mielettömästi ja soperran siinä sille muikelille "Anteeksi, anteeksi, anteeksi"  yhtenä putkena. Jotenkin pääsemme siitä tilanteesta  ylitte ja mennään pöytään istumaan.
No heti kun sen tarjottimen saan siihen pöydälle asetettua ja isi ja äiti istua napottavat siinä pöydän toisella puolella niinku herran enkelit niin alkaa mitä suurin vesiputousvyöry. Kyllä. Ihan hillittömästi. Julkisella paikalla. Eikä mitään häpeäntunnettakaan siitä että "minä nyt tässä näytän tunteitani". Itken kaikki hyvästelyt ja kaikki ruokailut, kaikki muistot ja kämpän poisantamisen ja kaikki. Nämä on niin hienoja hetkiä kun onnistun jotenkin aina saamaan nämä tunnetilan lakipisteet kummallisissa paikoissa. Niinku esim. rautatieasemalla. :D

Sitten sepä siitä. Sen jälkeen on menny mukavasti (okay, that wasn´t actually true). Oikeesti oon ressannu ku pieni sika piikille menoa.
Esimerkiksi oon ressannu sitä että mitä jos meitsi on siellä ihan yksin?
No okei, kun tätä pohdin niin pääsin siihen lopputulokseen, että ehkä se olisi semmoinen retriittimatka, erakoitumismatka: EAT PRAY LOVE!
Toinen mitä mietin, että mitä jos se on ihan paskaa. Siis tiedän että saattaa tulla paskoja tilanteita mutta siis  ALITUISEEN PELKKÄÄ PASKAA. Mitäs sitte?
No kun oon niin helvetin ihanan positiivinen, niin ajatuksiini uiskenteli vaan lause: embrace the shit and live with it.
Okei, totta puhuen melkein kaikki vaihtoehdot, asiat jotka pelottaa tai ahdistaa, niin oon keksiny niille närkästyttävän rasittavasti AINA  vastalauseen. Oikein voisin inhota itseäni tästä. Vituttaa, kun joku raskas positiivari ämmä mun sisällä, ei anna mun elää siinä säälilandiassa. MIKSI MÄ EN VOI VAAN REMPSEESTI NAUTTIA SIITÄ PELOSTA JA AHDISTUKSESTA JA OLLA NEGATIIVINEN?!!! MISSÄ ON SE SYNKKÄ SUOMALAISUUS SAATANA?! "joka kuuhun kurkottaa se katajaan kapsahtaa"

Perkele. Miksi en vaan voi uskoa noita? Elämä olisi hurjan paljon helpompaa.. Ehkäpä.
Okei.. No ehkä se kertoo siitä että mä oikeesti haluan sinne. :D

AAARGGGHHH. Siis tota just tarkoitin. :D

Mutta niin... Mitä mä toivon tältä matkalta. Tältä seikkailulta. Toivon että voisin heittää vesilintua niillä mun vanhoilla kengillä, jotta voisin mahtua uusiin.
Haluaisin oppia uutta itsestäni, oppia uutta teatterin ja taiteen tekijänä ja löytää sen jonkun uoman mitä kohti lähteä, sen tulevaisuuden suunnitelman. Tällä hetkellä niitä tulevaisuudensuunnitelmia on liian monta ja kaikki himottaisi.
Haluan nähdä löytää ja kokea. Etsiä. Tutkia. Nähdä. Tavata ihmisiä.
Toivon että mulla on tarpeeksi avoin mieli jotta pystyn ottamaan kaiken vastaan ja löytämään valoa, jopa pimeimmissä paikoissa. ;)

AI NIIN! Oon muuten 158 cm pitkä plikka Kokkolasta esittävän taiteen linjalta ja oon menossa vaihtoon Amerikkaan Lock Haveniin, Pennsylvaniaan. Hauska hommeli tuo pituus, koska viime keväänä meitsi mitattiin ja oli 159,5. ja nyt syksyllä uusiksi ja terkka oikeen sano että eihä siinä oo mitään tapahtunu niin eipä! Kutistunu :D! Toivotaan ettei jatku samaan tahtia, sitten vois vähän alkaa tätäkin naikkosta jännää että mitähä tässä ny tapahtuu.
Koska yleensähän mua ei jännitä mikään ja oon ihan todella cool. (haha, yea right)

------

And yea, Linda suggested that I should write something in English also, so I try to write everything in a nutshell. 

So, at first I wasn´t afraid but then I was petrified (and yes, you are all singing this song in your head the hole day :D).
The story goes about like this: I get all my things in the moving boxes and then my mom and dad and I  went to grab some coffee. In the coffee shop I start to think about the moving, leaving and goodbyes and then I noticed that I spill all the coffee on the floor and the waiter was sarcastly smiling  and saying "It is fine." And I started to apologise.
Finally, after three thousand apologises, we went to the table,  and then I started to cry.
Like a waterfall the tiers came from my eyes. All the goodbyes and all the things that I have been thinking about they came out, there in the coffeeshop and I had no shame what so ever. I just let it all out (let it goo, let it gooo...). Surprisingly, mom and dad were really fine with me crying in a public place. 

Another thing I have been thinking is all the "what if´s". What if I am not going to survive there, what if nobody likes me, what if everyhting is shit there... And blablaablaa...But then suddenly (I sometimes hate this positive side of me) I realized that none of it matters. Because no matter what happens, everything will fall in to places. That place may not be a good place at the time, but you will realize the important stuff later on.
I hope to find something. I hope that this is going to be a good adventure that teaches me something new about life. Something about people. And art. 

And yes. Who I am I? Well I am I girl who is 158 cm tall and the funny thing is that last spring I was 159,5.  I really hope that this doesn´t continue. :D
So there is the name: hobbit. 
I study Performing Arts in Centria University of Applied Sciences. That is about it. And yes. I am going to America for six months as an exchange student. 

Kauhavalla. At Kauhava.

Don´t ask. 

FEEEEST <3