Vielä neljä viikkoa koulua. Aika menee ihan liian nopeesti. Lentokone, joka vie mut takaisin Suomeen jahtaa mua, enkä voi paeta sitä.
On sellainen fiilis, että tässä maassa olisi vielä niin paljon annettavaa ja sitten joudunkin jo lähteä. Eikä Suomessa mitään, kaipaan perhettä ja ystäviä siellä: asiat on yksinkertaisimpia, helpompia ja ystävät.. Tiedät että niihin voi luottaa. Mutta silti.. En "kaipaa, kaipaa" kotiin.
Ja mua hävettää myöntää sitä. Jotenkin ahdistaa sanoa ääneen: en kaipaa Suomea niin paljon kuin muut internationaalit kaipaa kotia. Tuntuu etten oo valmis palaamaan kotiin. Oikein sydämestä ottaa kun sanon näin ja tuntuu että oon jotenkin huonompi ihminen. Hassua on, että en edes Amerikassa ole kotona, vaan rakastan sitä että saan tutustua uusiin ihmisiin, matkustaa, yrittää vaikuttaa maailmaan, antaa hyvän kiertää.. En halua pysähtyä.
Olen täälläkin se hieman kummallinen "Social butterfly" ja se on osa minua, mutta jotenkin oon oppinut olemaan sinut sen kanssa. Olen onnellinen, kun saan läpättää turhaa small talkkia tuntemattomille ihmisille, saamatta ihmeellisiä katseita. Tai ainakaan en välitä niistä kummallisista katseista.
Mikä on koti ja kuinka minä määritän sen? Kuka minä olen? Mihin ryhmään minä kuulun?
Mulla on aina ollut sellainen olo, etten kuulu yhtään mihinkään, en mihinkään kansallisuuteen tai uskontontoon tai oikeastaan yhtään mihinkään ryhmään. Kotiudun todella nopeasti ja koti on aina siellä, missä minä sillä hetkellä olen. Miksei minulla ole passia, jossa olisi jokaisen maan kansallisuudet? Tuntuu välillä niin rajoitetulta, kun pitää hakea viisumeita sun muita jokaiseen maahan Euroopan ulkopuolelta. Jokatapauksessa maat on vain plänttejä maapallolla: ihmisten omistamaa maata. Voiko maata edes omistaa? Miksi minua kielletään menemästä jonnekkin, vain koska minualla ei ole paperilappua? Miksi ihmiset laittaa toisensa joihin typeriin bokseihin, joilla ei loppupeleissä ole mitään merkitystä? Olit sitte musta, valkoinen, aasialainen tai muslimi, kristitty, ihan sama, me kaikki ollaan ihan samalla koneistolla toimivia, typeriä ihmisiä. Sydän on yhtä ruma elin jokaisella ihmisellä, riippumatta siitä mihin (ihmisen määrittelemään) boksiin itse kukin on laitettu.
---
Älykkyys. Se on asia mikä on myös mietityttänyt minua. Kaikki tietää Suomesta sen yhden asian: meidän koulutusjärjestelmä. Olemme älykkäitä: täällä tyypit ei edes tiedä perusjuttuja. Minulta kysytään typeriä kysymyksiä: "Onko Suomessa Wikipediaa? Ai teillä on Internet?" Eikun muuten vaan tyhjästä ilmasta nyhjäistiin Angry Birds. Mun rhuandalaiselta ystävältä kysyttiin, että elääkö ne siellä Afrikassa puussa. Kyllä.
Täällä eletään semmosessa kuplassa, että maailmassa ei ole mitään muuta kuin yksi valtio ja muut on vaan irrelevant. Surullista on se, että suurimmaksi osaksi maailma pyörii Amerikan kuljettamana.
Oon miettinyt paljon meidän kouluja. Kaikki suomalaiset oppii englantia ja ruotsia. Me ollaan "biolangual", monikielisiä, ja jengi täällä hypettää sitä ihan simona, koska suurin osa ei osaa puhua mitään muuta kuin englantia.
On rikkaus, että meillä on niin sanottu pakkoruotsi. Ruotsin opittua on paljon helpompaa oppia muita kieliä, ja koska sen oppii jo melko nuorena, se terästää aivokapasitettiia. Monikielisyys on myös yksi Suomen valttikorteista: kun lähdet maailmalle, on paljon jännempää sanoa että osaa puhua useampaa kuin yhtä kieltä.
Suomen kielellä ei oikeen missään muualla pärjää kuin Suomessa.
Pelottaa että Suomi kulkee Amerikan vanavedessä ja lapsista tulee entistä tyhmempiä. Toivon ettei näin käy.
Tässäpä hyvä artikkeli aiheesta.
Olemmeko me utopia?
Onko Suomi tulevaisuutta vai menneisyyttä?
Kuka kantaa vastuun meidän lapsista?
Tuleeko niistä idiootteja vai ei?
Parempi vaan ottaa opintotuki kokonaan pois ja alkaa maksamaan yliopistoista. Ja peruskoulusta. Rahaa tulee eikä mene. Suomi on muutenkin niin veloissa, niin järkevämpää on ottaa sieltä mihin sitä meneekin.
Totta joka sana.
